Ympäristöministerit tyytymättömiä EU:n GMO-hyväksymiskäytäntöön
EU:n jäsenmaiden ympäristöministerit vaativat Eurooppa-neuvoston
kokouksessa 4. joulukuuta parannuksia geenimuunneltujen (gm) kasvien riskinarviointiin. Pitkän aikavälin tutkimuksia halutaan ympäristön ja ihmisen terveyteen liittyvistä riskeistä sekä gm-maatalouden vaikutuksista viljelijöiden elinolosuhteisiin. Ministerit vaativat, että gm-yhtiöistä riippumattomatonta tieteellistä tutkimusta
edistetään ja että torjunta-aineita tuottavia gm-kasveja tulee
kohdella yhtä tiukoin säädöksin kuin kemiallisia torjunta-aineita.
Lisäksi alueellisille ja paikallisille yhteisöille tulee antaa oikeus
perustaa gmo-vapaita alueita, ministerit korostavat.
Euroopan elintarvikevirasto EFSA kritiikin valokeilassa
Ministerit muistuttivat gm-kasveja tuottavien yhtiöiden itse tehneen
riskinarviointitutkimukset lupahakemustensa liitteeksi. Nämä Euroopan
elintarvikevirasto EFSA on hyväksynyt lähes poikkeuksetta. EFSA ei
yhtiöiden pyynnöstä ole luovuttanut näiden tutkimusten toksikologista
alkuperäisaineistoa muun tiedeyhteisön vertaisarvioitavaksi, vaikka
EU:n lainsäädäntöohje tätä edellyttää.
EFSA ei toista yhtiöiden tekemiä kokeita. Tiede- ja
kansalaisyhteisöissä tämä on herättänyt epäluottamusta. Asiantilaa
voidaan korjata suomalla alan tutkijoille joustava käytäntö saada
haltuunsa yhtiöiden riskinarvioinnin alkuperäiset asiapaperit
vertaisarvioita varten. Ympäristöministerien kokous sinetöi Ranskan
aloitteesta alkaneen puolivuotisen keskustelun päätökseen maan
puheenjohtajakauden aikana.
Keväällä 2007 EFSA joutui luovuttamaan alkuperäisen tutkimusaineiston sitä pyytäneelle Greenpeacelle saksalaisen vetoomustuomioistuimen päätöksellä. Greenpeace luovutti aineistolle käyttöoikeuden Caenin yliopiston professori Gilles-Eric Séralinin johtamalle tutkijaryhmälle vertaisarviointia varten. Séralini on toiminut Ranskan hallituksen bioteknologisena neuvonantajana ja merkittävänä vaikuttajana Maailman kauppajärjestö WTO:n ratkaistessa Yhdysvaltojen vaatimusta taivuttaa EU hyväksymään merkitsemättömät gm-tuotteet markkinoilleen. WTO ratkaisi asian EU:n eduksi.
EFSAn entinen johtaja Patrick Wall: Kuluttajat ja viljelijät eivät
hyödy gm-maataloudesta
EFSA:n entinen johtaja professori Patrick Wall yhtyi
ympäristöministerien Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen
ministereiden peräämiin esityksiin gmo-hyväksynnän muutostarpeista.
- EU:n kansalaiset ovat menettäneet luottamuksensa EFSA:n kykyyn
arvioida gm-elintarvikkeiden riskejä. Tahdommeko jättiyhtiöiden
omistavan ruokaketjumme? Kuluttajat evät millään tavoin hyödy
gm-elintarvikkeista. EFSA:n tehtävä on toimia kuluttajaa suojelevana
virastona, ei bioteknologiayhtiöiden asiapaperikirjojen leimasimena.
Euroopan kansalaisille ei tule syöttää tuotteita joita he eivät halua:
mehän elämme demokratiassa. Kansalla on oikeutensa vastaväitteisiin. Jos kansa ei tahdo ruoantuotantoonsa gm-teknologiaa, heillä on oikeus olla saamatta sellaista, Wall alleviivasi.
EFSA:n gmo-paneelia Patrick Wall vertaa tympeytyneisiin
moottoripyöräkilpa-ajajiin, jotka hyvin vastahakoisesti tunnustavat
gm-teknologiansa vaaroja. Gm-kasvien patentointi takaa sen, etteivät
vähävaraiset viljelijät hyödy gm-maatalouteen siirtymisestä, hän
toteaa. - Taloudellisia intressejään silmällä pitävien pienten maiden
on syytä harkita maataloutensa menestystekijäksi gmo-vapaata
maataloutta. Gm-maatalouden sekä tavanomaisen ja luomumaatalouden rinnakkaiselo ei käytännössä onnistu. Koska EFSA:n on mukauduttava komission sille antamaan toimeksiantoon, komission olisi puolestaan huomioitava riskinarviointiprotokollan kritiikkiä herättäneet muutostarpeet, Patrick Wall muistuttaa.
Tuoreet gm-ruokintakokeet hiirillä paljastivat vakavia terveysuhkia
Ympäristöministereiden kokousta edelsi kaksi tähän mennessä
pitkäaikaisinta ylisukupolvista hiirien ruokintakoetta, jotka lienevät
antaneet pontta lisätyille turvallisuusvaatimuksille.
Itävallan terveys- ja ruokaturvallisuusviraston toimeksiannosta Wienin
eläinlääketieteelliseltä yliopistolta saatiin vahvistus sille, että
Monsanton gm-maissilla ruokituilla hiirillä ilmeni jälkeläistuotannon
ja ruumiinpainon alenemista. Tutkimuksen johtaja, professori Jürgen
Zentek totesi gm-ruokinnalla ja hedelmällisyyden alenemisella olevan
selvä syy-yhteys.
Italian kansallinen elintarvike- ja ravitsemustutkimuslaitos julkaisi
samoihin aikoihin maatalouden ravintokemian alan julkaisussa "Journal of Agricultural Food Chemistry" online raportin, jossa dokumentoidaan merkittävistä häiriöistä gm-maissilla ruokittujen nuorten ja vanhojen hiirien immuunijärjestelmässä. Tutkimuksessa vertailtiin samanaikaisesti gm-maissin (Mon 810) ja sen gmo-vapaan luontaisen vastinelajikkeen ruokinnallisia vaikutuksia. Gm-maissilla ruokituilla sekä nuorilla että vanhoilla hiirillä esiintyi merkittäviä eroja T- ja B-solujen prosenttilukemissa. Immunologiset häiriöt esiintyivät
suolissa, pernassa ja veressä lisääntyen veren sytokiineissa ja
aiheuttaen allergisia sekä tulehdusperäisiä oireita. Näitä muutoksia
ei esiintynyt kaupallisessa gmo-vapaassa dieetissä. Vastaavia
immunologisia häiriöitä havaittiin myös toisessa laboratoriossa (Zolla
L., Rinalducci S, Antonioli P., Righetti PG).
Lisätietoja:
Markku Rämö, mramo@jippii.fi, 050 500 2775
www.gmovapaa.fi
GMO-vapaa Suomi-kampanja on seitsemän järjestön yhteinen kampanja.