EU:n kaikkien aikojen ensimmäinen
kansalaisaloite (ECI) ojennettiin
perjantaina Euroopan komissiolle. Yli miljoona
EU-kansalaista
allekirjoitti vetoomuksen, joka vaatii
geenimuunneltujen kasvien
hyväksymisen keskeyttämistä [1]. Muitakin
vaatimuksia geenimuuntelun
tarkemmasta kontrollista on esitetty.
- Geenimuunnellulla rehulla tuotetussa lihassa
ei edelleenkään ole
merkintää, vaikka sitä on vaadittu ponnekkaasti
pitkin maailmaa. Yli
puolet Suomen nykyisen eduskunnan jäsenistä
allekirjoitti merkintää
vaativan lakialoitteen muutama vuosi sitten,
mutta aloite hautautui
MMM:ssä, kertoo Päivi Mattila GMO-vapaa Suomi
-kampanjasta.
On väitetty, että muuntogeenit eivät siirtyisi
rehusta lihaan, mutta
tutkimustuloksia on myös päinvastaiseen
suuntaan. Maitoon
muuntogeenien on todettu siirtyvän. Suomessa
Valio on sitoutunut
GMO-vapauteen, ja on kertonut siitä
maitopurkkiensa kyljessä.
Ihmisillä täytyy olla oikeus tietää
geenimuunnellun rehun käytöstä
siksikin, että näiden kasvien tuotannolla on
voimakkaita
ympäristöhaittoja. Gm-soijapelloilla käytetään
jopa enemmän
kemikaaleja kuin tavanomaisen soijan viljelyssä
[2]. Soijaviljelmien
vuoksi esimerkiksi Brasiliassa kaadetaan
valtavia alueita luonnonmetsää.
- Gm-soija kärjistää myös eläinkunnantuotteiden
kulutuksen aiheuttamia
yhteiskunnallisia ongelmia. Etelä-Amerikan
maaseudun asukkaat joutuvat
kärsimään siitä, että länsimaiden eläintuotanto
tarvitsee valtavia
määriä halpaa valkuaisrehua, Volle Pylkkänen
sanoo. [3]
Vuonna 2009 Suomeen tuotiin gm-soijaa eläinrehuksi
15 miljoonaa kiloa.
Tampereella järjestetään ma 20.12. possuasuinen
tempaus gm-rehun
käyttöä vastaan.
Lähteet:
[1] Luomuliiton tiedote 9.12.
http://www.luomuliitto.fi/index.php/uutiset/212-miljoona-eu-kansalaista-geenimuunneltuja-kasveja-vastaan
[2] Benbrook, C. (2009): Impacts of Genetically
Engineered Crops on
Pesticide Use in the United States: The First
Thirteen Years. The
Organic Centre, Critical Issue Report 2009.
http://www.organic-center.org/reportfiles/GE13YearsReport.pdf
[3]
http://www.theecologist.org/trial_investigations/336873/killing_fields_the_true_cost_of_europes_cheap_meat.html
(Vuonna 2009 valmistunut 10 minuutin
dokumentti, Maan
ystävät)