Suomi haluaa rajoittaa GM-käyttöönottoa?
ENNAKKOTIEDOTE
Perjantaina Suuren valiokunnan kokouksessa keskustellaan Suomen linjasta geenimuunneltuihin kasveihin liittyvästä politiikasta. Ympäristöministeri Lehtomäki osallistuu 20.–21.10. Ranskan puheenjohtajakauden ensimmäiseen Euroopan unionin ympäristöneuvoston kokoukseen, jossa hän esittää Suomen näkemyksiä geenimuuntelusta.
Ranska on yksi niistä valtioista, jotka ovat olleet hyvin epäileviä gm-kehityksen suhteen. Turvallista ruokaa halutaan puolustaa ja riskitutkimukset tehdä huolella ja ajan kanssa. Suomen kanta kokouksissa on ollut geenimuuntelua kohtaan myönteinen, vaikka täälläkin tutkimusten mukaan ainakaan 72 % kuluttajista eivät halua gm-ruokaa ja viljelijöistä suuri osa pitävät riskejä suurempina kuin hyötyjä.
- Suomen päättäjistä edelleen monet yrittävät paeta EU-tason säädöksien taakse, toteaa Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö. - Jos gm-kasvien käyttöä halutaan rajoittaa, se on tehtävä nyt, muuten on liian myöhäistä, painottaa Niinistö. Hän on ollut Pohjoismaiden neuvostossa mukana aloitteessa, joka pyrkii mahdollistamaan tuottajajärjestöjen vapaaehtoiset GMO-vapaat vyöhykkeet. Aloitetta käsitellään Helsingissä 27.10.
Esimerkiksi Saksassa ja Espanjassa on tällä hetkellä meneillään runsaasti kiistoja ja oikeusjuttuja, kun on ilmennyt, että gm-aines sekoittuu muiden viljelijöiden satoihin paljon tehokkaammin kuin virkamiehet tai gm-yritykset ennustivat. Sallittu sekoittumisaste on 0,9 prosenttia, mutta jopa 12 prosentin sekoittumista on ilmennyt.
- Suomalaisen kuluttajan kannalta oleellista on se, että tuotteissa on selkeät merkinnät. Geenimuunnellulla rehulla tuotettua lihaa, maitoa ja kananmunia ei toistaiseksi tarvitse merkitä. Myös monessa muussa tuotteessa saattaa olla ilman merkintää gm-ainesosia, toteaa vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen. - Suuret kauppaketjut voisivat olla edelläkävijöitä omien tuotteidensa merkinnöissä, Järvinen ehdottaa.
Maa- ja metsätalous ministeriö tällä hetkellä käy läpi lausuntoja, joita tuli yli kuusikymmentä gm-kasvien viljelyä säätelevän rinnakkaiselolain esitysluonnoksesta. Ministeriöllä on tavoitteena saada lakiesitys mahdollisimman pian käsittelyyn eduskuntaan.
Lain esitysluonnos vaikuttaa siltä, että suomalaisia viljelijöitä halutaan suorastaan kannustaa aloittamaan gm-kasvien viljely: sekoittumisten kustannuksia ei vaadita korvaamaan gm-kasvien viljelijöiden kustantamasta rahastosta vaan valtio lupaa korvata sekoittumiset, jos säädöksiä on noudatettu.
Suuren valiokunnan kokous pidetään perjantaina 17.10. klo 13.30-15.00.
Lisätietoja GMO-vapaa Suomi -kampanjalta: Elisa Niemi, elisa.m.niemi@gmail.com, 040 0534003
www.gmovapaa.fi, www.gmwatch.org