Seurakunta voi julistautua GMO-vapaaksi!

Kirkkojen maailmanneuvosto on kriittinen gmo:ja kohtaan ja ovat ottaneet kantaa esimerkiksi siemeniin liittyvistä oikeuksista ja vaatineet lisää tutkimusta.

Tällä hetkellä Suomessa ei juuri ole myynnissä geenimuunneltuja
tuotteita, joten GMO-vapaaksi julistautuminen ei vaadi seurakunnalta
juurikaan lisätyötä. Se on lähinnä vastuullisuuden osoitus.

Suomessa seurakunnat ovat ottaneet innostuksella vastaan pyynnöt julistautua GMO-vapaaksi. GMO-vapaat seurakunnat tullaan listaamaan rekisteriimme ja he saavat halutessaan sertifikaatin ja merkin nettisivuilleen.

 

Kiinnostuitteko? Ota yhteyttä!

anna.k.yrjonen (at) helsinki.fi

 

 

 

 

 

 

Saksassa kirkot kieltäneet gm-viljelyn maillaan

Monet gmo-vapaat alueet Euroopassa on perustettu viljelijöiden ja maanomistajien vapaaehtoisin sopimuksin. Näissä vahvistetaan ettei gm-siementä käytetä. Gm-saastunnalta varaudutaan myös ennalta keskinäisellä vuorovaikutteisella korvausvelvollisuudella. Saksassa 188 viljelijöiden muodostamaa gmo-vapaata aluetta kattaa nyt yli miljoona hehtaaria. Lisäksi katolinen hiippakunta ja protestanttinen kirkko, jotka kuuluvat maan suurimpiin maanomistajiin, ovat kieltäneet maanvuokralaisiltaan kasvattamasta gm-kasveja.


Markku Rämö