Siemenlainsäädäntö on kiristynyt kautta linjan

Siementen patentointia vastustetaan laajasti, koska se muuttaa yhteistä perintöä yksinoikeudeksi. Huoli kasvipatenteista koskee muitakin kuin geenimuunneltuja lajikkeita. Siemenkauppaa hallitsevat ylikansalliset yritykset lobbaavat voimakkaasti sen puolesta, että lainsäädäntöä muutettaisiin niiden eduksi. Euroopassa kriittistä keskustelua on herättänyt esimerkiksi se, täytyykö maatiaisetkin rekisteröidä ja miksi Monsanto sai patentoida melonin.

Patentti parsakaaliin ja meloniin

On yleisesti tunnettua, että Monsanto hallitsee geenimuunneltujen kasvien kauppaa. Siementeollisuus pyrkii rajoittamaan kilpailua kuitenkin kaikilla muillakin rintamilla. Viime vuosina Euroopan patenttivirasto on alkanut myöntää patentteja myös ilman geenimuuntelua jalostetuille kasvilajikkeille. Tällaisia lajikkeita ovat olleet esimerkiksi taudinkestävät parsakaali ja meloni sekä rasvahapoiltaan uudenlainen auringonkukka. Patentit estävät muita kasvinjalostajia hyödyntämästä kyseisiä lajikkeita vapaasti omissa jalostusohjelmissaan.

Kasvien patentointi, eli luokittelu uusiksi keksinnöiksi, on eettisesti kyseenalaista. Minkä keksinnön esimerkiksi Monsanto teki, kun se löysi geenipankista intialaisen taudinkestävän melonilajikkeen ja risteytti sen kauppalajikkeiden kanssa? Melonipatentin myöntämistä ovat kritisoineet sekä muut siemenyhtiöt että kansalaisjärjestöt. 

Kasvipatenttien kieltäminen ja siementen säilyttäminen ihmisten yhteisvaurautena on vahvasti perusteltua. Kaikki kaupallisessa jalostuksessa käytettävät siemenkannat ovat tavallisten viljelijöiden tuhansien vuosien aikana jalostamia ja säilyttämiä. Kaupalliset jalostajat ovat saaneet nämä siemenet käyttöönsä ilmaiseksi. Toisin kuin patentoitu viihde-elektroniikka, ruoka on ihmisoikeus ja kaikille välttämätön elinehto.

Rajuin vaikutus patentoiduilla (gm-)siemenillä olisi länsimaiden ulkopuolella. Monin paikoin on yhä maan tapa, että viljelijät käyttävät itse säästämiään tai paikallisilta markkinoilta hankittuja siemeniä. Esimerkiksi Afrikassa noin 80 prosenttia kylvösiemenistä on peräisin epäviralliselta sektorilta. Ihmisillä ei ole varaa sertifioituihin ostosiemeniin. Käytäntö ei ole takapajuinen jäänne, vaan se on taannut viljelykasvien perimän monimuotoisuutta, ihmisten ruokaturvaa ja siementen jalostukseen liittyvien taitojen säilymistä kylätasolla.

Tavallisillakin siemenillä tekijänoikeusmaksut

Siemenlainsäädäntö on kiristynyt itse asiassa kautta linjan. Myös patentoimattomien siementen käyttöön liittyy ehtoja. Ennen 1990-lukua kasvinjalostajille myönnetty suoja (UPOV-sopimus) oli tekijänoikeuden kaltainen. Se antoi lajikkeen omistajalle monopolin siemenen kaupalliseen levitykseen ja markkinointiin, mutta salli viljelijöiden käyttää siemeniä rajoituksetta vuodesta toiseen. 

Nykyisin suomalaisen maanviljelijän pitää maksaa hyödyntämistään viljan ja papujen kylvösiemenistä aina. Jalostajafirmalle tilitetään käyttömaksu siinäkin tapauksessa, että viljelijä kylvää edellisen vuoden sadosta itse itsellään säästämiään siemeniä. Siementen vaihtaminen viljelijöiden kesken rinnastetaan kaupankäyntiin. Maksun ulkopuolella ovat vain maatiaiset ja jotkut vanhat kauppalajikkeet.

Isot siemenyhtiöt lobbaavat tällä hetkellä voimakkaasti sen puolesta, että UPOV-sopimusta muutettaisiin entistä enemmän patenttisuojaa vastaavaksi. Ne haluaisivat, että siementen lisääminen maatiloilla olisi kiellettyä vuosien ajan lajikkeen tuonnista markkinoille. Myös jatkojalostusoikeus vietäisiin pois. Kaupallisella jalostajalla on toki oikeus saada korvaus tekemästään työstä, mutta mikä on kohtuullinen korvaus?

Siemenyhtiöiden – ja muun muassa Maailmanpankin sekä WTO:n – tavoitteena on, että siemenlainsäädännöstä tehtäisiin esimerkiksi Afrikankin maissa yhtä tiukka kuin teollisuusmaissa. Viljelijät haluttaisiin pakottaa riippuvaisiksi ostosiemenistä. Tätä perustellaan sillä, että siemenyhtiöille kertyvä rahavirta antaisi potkua paikalliselle kasvinjalostustoiminnalle.

Kasvinjalostajien oikeuksien vahvistaminen ei kuitenkaan välttämättä lisää maatalouden tuottavuutta. Esimerkiksi Intiassa ja Kiinassa valtio antaa hyväksyntänsä sille, että viljelijät saavat myydä omaa sertifioimatonta siementään muille viljelijöille. Tällaisen yksityisyritteliäisyyden avulla uudet lajikkeet leviävät nopeammin viljelijöiden käyttöön.

Säädökset monimuotoisuuden esteenä

Nykyisin EU-maissa on sallittua myydä ammatti- ja harrastajaviljelijöille vain sellaisten viljelylajikkeiden siemeniä, jotka on rekisteröity viralliselle kasvilajikelistalle. Vain sertifioidut kylvösiementen kasvattajat saavat myydä siemeniä toisille viljelijöille.

Lajikkeen rekisteröintivaatimus koskee myös vanhoja kauppalajikkeita ja maatiaislajikkeita, vaikka niitä käytetään usein melko paikallisesti ja niiden myyntierät ovat pieniä. Jos viljelijällä sattuu olemaan vanhoja rekisteröimättömiä kauppalajikkeita hallussaan omasta takaa, hän saa toki viljellä niitä. Esimerkiksi Suomessa maataloustuen ehtona on monien kasvilajien kohdalla kuitenkin olla se, että viljelee kasvilajikelistalla olevaa lajiketta.

Säädökset johtavat käytännössä viljelykasvien monimuotoisuuden häviöön ja takaavat isoimmille siemenjalostajille uusia asiakkaita. Säädösten seuraukset ovat merkittävät erityisesti Romanian kaltaisissa maissa, joissa viljelijät käyttävät edelleen hyvin yleisesti paikallisia siemenkantoja ja -lajikkeita. Kun tukea ei saa ja kylvösiementä ei enää saa myydä naapurille, kiinnostus paikallisiin siemeniin lopahtaa helposti.

Suomessa Maatiainen ry saa poikkeusluvalla myydä pieniä eriä maatiaissiemeniä laillisesti ilman rekisteröintejä ja sertifiointeja. Muualla EU:ssa on toimittu ikävämmin.

Iso siemenyritys haastoi maatiaissiemeniä välittävän ranskalaisen Kokopelli-kansalaisjärjestön muutama vuosi sitten oikeuteen, koska järjestö ei ollut rekisteröinyt maatiaisiaan viralliselle listalle. Järjestölle kyse oli autonomian periaatteesta ja siitä, että monimutkainen sertifiointibyrokratia aiheuttaisi sille mahdottomia kustannuksia: yhdistys välittää yli 2500 eri lajiketta perinteisiä kasviksia, kukkia ja viljoja.

Ranskalainen oikeuslaitos lätkäisi Kokopellille sakot, minkä jälkeen järjestö vei asian Euroopan unionin tuomioistuimeen. Tuomioistuimen määräämä julkisasiamies Juliane Kokott asettui Kokopellin puolelle. Hänen ratkaisuehdotuksensa mukaan EU:n siemenlainsäädäntö on ristiriidassa viljelykasvien monimuotoisuuden suojelun (YK:n biodiversiteettisopimuksen tavoitteet) kanssa. Julkisasiamiehen neuvosta huolimatta EU-tuomioistuin päätti vuonna 2012, että Kokopellille määrätyt sakot pysyvät voimassa

EU:n siemenkauppalakia uusitaan parhaillaan. Siemenasioita seuraavat järjestöt ja liikkeet ympäri EU:ta ovat vaatineet, että maatiaissiemeniltä ei tulisi vaatia rekisteröintiä. Liikkeiden mukaan lainsäädännön tulee taata viljelijöille ja puutarhureille vapaa oikeus heidän omien kasvi- ja siemenkantojensa viljelyyn, vaihtamiseen, myyntiin ja halutessaan myös niiden jalostamiseen omiin tarpeisiinsa sopiviksi. Suomesta kritiikkiin yhtyi Maatiainen. (Katso aiheesta eurooppalaisen siemensuvereniteetti-kampanjan tuottama video.)

Liikkeet ovat tyytyväisiä siihen, että EU-parlamentti äänesti komission edellisen lakiehdotuksen kumoon keväällä 2014. Lainsäädännön uudistamisen edistymisen aikataulusta ei ole tietoa. Maanviljelijöiden liikkeet ovat ryhtyneet vastatoimiin siemenlainsäädännön vuoksi eri puolilla EU:ta.