Siemenet ja biodiversiteetti

Siemenbisnes hukkaa monimuotoisuuden

Geenimuunnelluista kasveista puhuttaessa kritisoidaan usein sitä, että muutamat yhtiöt hallitsevat gm-siementen jalostusta ja tuotantoa. Tilanne on osittain sama myös tavanomaisesti kehitettyjen kasvien osalta. Siemenmarkkinat ovat entistä keskittyneemmät.

Siemenjäteillä on tukeva ote EU-alueen siemenmarkkinoista. Viisi isointa kontrolloi esimerkiksi 75 prosenttia kaikista myydyistä maissin siemenistä ja jopa 95 prosenttia vihannesten siemenistä.

Keskittyminen vaikuttaa hintoihin, mutta myös valikoimiin. Yritysten pyrkimyksenä on kehittää muutama lajike, joita voi kaupata laajasti. Siementen valikoimat ovat siten vuosien varrella supistuneet. Nykyinen jalostus ja maataloustuotanto ovat muutoinkin köyhdyttäneet viljelykasvien geneettistä monimuotoisuutta. Onneksi löytyy myös vastavirtaan kääntyneitä viljelijäryhmiä.

Kasvinjalostuksen vähyys tuottaa kompromisseja

Alan keskittyminen on siemenkaupassa ongelmallisempaa kuin vaikkapa vaatetuotannossa. Samat lenkkarit sopivat ihmisten jalkaan Pariisista Vaasaan, mutta sama kylvösiemen ei ole ideaalinen sekä Ranskan että Suomen pelloilla.

Viljoilla näin suuri kasvuolosuhteiden toimii erityisen huonosti. Tästä syystä valtio osallistuu meillä viljojen kotimaiseen jalostustoimintaan Boreal Kasvinjalostus osakeyhtiössä. Vihannesten jalostusta tehdään Pohjoismaissa puolestaan hyvin vähän. Suomessa viljelläänkin porkkanoita niillä ehdoilla, jotka on asetettu jalostuksen tavoitteiksi Keski-Euroopassa. Jalostustoiminnan keskittyminen vähentää siementen osumatarkkuutta paikallisiin kasvuolosuhteisiin (päivän pituus, maaperä jne). Tuloksena on puolihyvien siementen kompromissi.

Maanviljelijät tarvitsisivat nykyistä monipuolisempaa siementarjontaa paitsi luonnonolojen vaihtelun, myös keskinäisten erojensa vuoksi. Luomutuotantoon sopivista lajikkeista on pula. Myös pientuottajien tarpeita täyttäviä siemeniä saattaa olla huonosti saatavilla: Suuren mittakaavan tuotanto edellyttää esimerkiksi pitkää kuljetusta kestäviä tomaattilajikkeita. Suoramyyntiä harjoittavat viljelijät, heidän asiakkaansa ja kotipuutarhurit sen sijaan haluaisivat usein sellaisia tomaatteja, joissa on ennemminkin makua

Kapea perimä on jalostuksen Akilleen kantapää

Viljely painottuu tätä nykyä kouralliseen lajikkeita. Esimerkiksi vuonna 2000 neljä eri kauralajiketta täytti 72 prosenttia Suomen kaurapelloista, ja Irlannissa vehnäntuotanto perustui 1990-luvulla vain kuuteen eri vehnälajikkeeseen. Pellot ovat geneettisesti varsin monotonisia myös astetta syvemmässä mielessä.

Modernien kasvilajikkeiden sisäinen geneettinen vaihtelu on vähäistä. Kasvullisesti lisättävät kasvit (esimerkiksi mukuloista lisättävä peruna ja varttamalla lisätty luumu) ovat klooneja. Hybridilajikkeiden (esimerkiksi suuri osa vihanneslajikkeista) F1-siemenet ovat keskenään lähes identtisiä. Hybridisiemenistä saatu sato sopiikin tasalaatuisuutensa vuoksi helposti elintarvikkeiden teolliseen jalostukseen.

Kolikon toinen puoli on se, että mitä yhtenäisempi viljelmien geneettinen tausta on, sitä helpommin erilaiset taudit leviävät pelloilla. Kun kutakin lajiketta viljellään hyvin suuressa mitassa, taudeilla on mahdollisuus ryöpsähtää tuhoisiksi. Ilman geneettistä monimuotoisuutta kasveilla ei toisaalta ole kunnon eväitä sopeutua vähitellen paikallisiin oloihin tai muuttuvaan ilmastoon. 

Käytännössä kasvien perimä on nykyisin kapeampi kuin pelkistä nimistä voisi päätellä. Eri lajikkeet ovat nimittäin usein hyvin läheistä sukua toisilleen. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa maissinjalostuksessa hyödynnetään kasvien vanhempina käytännössä vain muutamaa eri siemenlinjaa

Geenipankki ei korvaa monimuotoista viljelyä

Eräiden kasvinjalostajien logiikan mukaan peltojen yksipuolisuus voidaan hyväksyä, sillä geneettisesti tärkeät maatiaissiemenet on säilötty suureksi osaksi geenipankkeihin. Ajatuksena on, että geenipankin hyllyllä säilytetyistä siemenistä voidaan tarpeen tullen risteyttää ominaisuuksia mukaan kaupallisiin lajikkeisiin. Esimerkiksi silloin, kun taudit iskevät.

Jos ongelmien ratkaisuun käytetään ainoastaan tätä keinoa, valittua polkua voi pitää melko uhkarohkeana. Ratkaisu ei välttämättä ole pitkäkestoinen. Riskinä on, että tauti voi ennen pitkää selättää uudenkin lajikkeen, olipa se tavanomaisesti tai geenimuuntelun avulla jalostettu. Ihminen ei pysty mitenkään pysäyttämään tautimikrobien evoluutiota. Mikrobien leviämistä voitaisiin kuitenkin ennaltaehkäistä tekemällä viljelmistä geneettisesti monimuotoisia

Eräs tunnettu varoittava esimerkki yksipuolisesta viljelystä ovat isojen yhtiöiden banaaniplantaasit. Ne kokivat sienitaudin vuoksi täystuhon 1900-luvulla, ja niiden uusi tuho on lähellä. Banaaninsyöjien onneksi isot plantaasit eivät ole koko kuva maailman banaanin viljelystä ja sen mahdollisuuksista. Banaanilajikkeita on noin tuhat, ja tauti vaivaa niistä vain osaa. Suosittua taudille altistakin lajiketta kasvatetaan Karibialla edelleen menestyksekkäästi, mutta ei monokulttuureissa vaan monimuotoisissa polykulttuureissa. 

Nykyisin suositellaan, että perinteisiä kasvilajikkeita säilytetään geenipankin lisäksi viljelyssä (in situ). Esimerkiksi Etiopiassa ja Intiassa on huomattu, että kuivuutta tai suolaa kestävät perinteiset siemenet saadaan hädän hetkellä nopeammin ja laajemmin niitä tarvitsevien käyttöön, jos siemeniä pidetään yllä kylätasolla. Aktiivisessa viljelyssä nämä siemenet sopeutuvat edelleen myös muuttuviin olosuhteisiin.

Lajikerikkauden paikallinen ylläpito on järkevää senkin takia, että viralliset geenipankit ovat haavoittuvia. Ne menettävät aineistoaan esimerkiksi luonnononnettomuuksissa ja liian vähäisten varojen vuoksi. Näin tapahtuu yleisesti kaikkialla maailmassa, Suomessakin

Lajikerikkauden palauttajat

Monimuotoisuutta ollaan jo monin paikoin palauttamassa pelloille. Etiopiaan ja Intiaan on alettu perustaa paikallisia siemenpankkeja. Tutkijat ovat työskennelleet näissä hankkeissa kyläläisten apuna. Viljelijät ovat motivoituneita säilyttämään kymmeniä siemenkantoja paitsi hätätilanteiden varalta, myös siksi, että maatiaislajikkeissa riittää valinnanvaraa esimerkiksi eri kulinaristisiin tarkoituksiin.

Myös filippiiniläisen MASIPAG-verkoston viljelijät ovat palanneet paikallisten riisilajikkeiden käyttöön. Heidän tapauksensa kertoo, että ”kehityksen kannattajien” usein hyljeksimät maatiaissiemenet voivat olla hyvinkin tuottoisia. MASIPAGin viljelijät saavat omista riiseistään ekologisessa viljelyssä yhtä hyviä satoja kuin muualla maassa saadaan hybridilajikkeista tavanomaisessa tuotannossa. Verkostoon kuuluu jo 35 000 viljelijää. 

MASIPAGin menestyksekäs toiminta perustuu siihen, että viljelijät osallistuvat aktiivisesti viljelyn kehittämiseen, sen sijaan että he olisivat viljelytiedon passiivisia vastaanottajia. Korkeakoulutetut tutkijat tarjoavat heille koulutusta ja tukea. Neuvonnan avulla viljelijät kokeilevat eri maatiaislajikkeiden menestymistä ja valitsevat omiin kulloisiinkin tarpeisiinsa parhaat. Viljelijöitä opastetaan myös näiden riisilajikkeiden risteyttämisessä ja omien lajikkeiden kehittelyssä.

Länsimaissakin on yhä enemmän kiinnostusta monimuotoisuuden säilyttämiseen ja lisäämiseen. Esimerkiksi itävaltalainen Arche Noah on kerännyt 6000 siemenkannan laajuisen kokoelman harvinaisten vihannesten ja viljojen siemeniä, ja yhdistys jakaa niitä eteenpäin asiasta kiinnostuneille viljelijöille. Suomessa Maatiainen ylläpitää nimensä mukaisesti maatiaiskasveja ja Hyötykasviyhdistys pitää siemenvalikoimissaan vanhoja kauppalajikkeita.

Jalostus pitää joukkoistaa

Vanhat perinnelajikkeet ovat kultaakin arvokkaampaa rikkautta. Maailman muuttuessa lajikkeita pitää silti tietysti jalostaa edelleen, kuten MASIPAGilaiset tekevät.

Varsinkin ilmastonmuutos asettaa viljelykasveille kovia jalostushaasteita. Kyse ei ole pelkästään siitä, että monet nykylajikkeista kestävät huonosti esimerkiksi kuivuutta. Kasvinjalostuksen globaali valtavirta nojaa ylipäätään edelleen uskoon halvasta energiasta ja loputtomista vesivaroista. Lajikkeet on jalostettu sitä silmällä pitäen, että kasvit ovat erityisen hyviä lisäämään satoisuuttaan keinolannoituksen ja keinokastelun avulla. Kun maatalouden fossiiliriippuvaisuutta kuitenkin pitää vähentää, jalostuksen tavoitteita on muutettava. Kasvien tuottavuuden kannalta on entistä olennaisempaa kiinnittää huomiota myös maaperän hyvinvointiin ja humuskadon taltuttamiseen. 

On perusteltua lakata väheksymästä tavallisten maanviljelijöiden ja puutarhureiden tekemän ylläpito- ja jalostustyön arvoa sekä heidän potentiaaliaan tässä työssä. Ei ole sanottua, että siemenyhtiöt pystyvät tuottamaan ratkaisuja kaikkiin kasvintuotannon haasteisiin, varsinkin kun osa nykyisistä ongelmista johtuu isojen yhtiöiden markkina-asemasta itsestään. Kuten edellä todettiin, kaupallinen jalostus keskittyy harvoihin lajeihin ja se tuottaa vähän eri lajikkeita. Vaikka laboratorioissa on käytössä mitä hienostuneinta teknologiaa ja taitavat tekijät, työntekijöitä on yksinkertaisesti hyvin vähän verrattuna maanviljelijöiden määrään

Kestävän ruoantuotannon takaamiseksi on tärkeää panostaa paikalliseen julkiseen kasvinjalostukseen ja kaiken mahdollisen lisätuen antamista asiasta kiinnostuneille viljelijöille, jotta he voisivat jatkaa kasvinjalostustaan tai oppia kadonneita taitoja. Parannusta kaivataan myös kansallisten geenipankkien toimintaan. Tällä hetkellä niiden kokoelmat eivät monissa maissa palvele kovin hyvin tavallisia viljelijöitä, jotka ovat kiinnostuneita niissä säilytetyistä lajikkeista. 

Maailmalta on rohkaisevia esimerkkejä jalostuksen uusista yhteistyökuvioista. Hiljattain Yhdysvalloissa kehitettiin muun muassa Dark Star -niminen vapaapölytteinen kesäkurpitsalajike maanviljelijän ja yliopisto-oppineen kasvinjalostajan yhteisvoimin. David Christensen puolestaan jatkojalosti menestyksekkäästi kuiviin ja kylmiin vuoristo-oloihin sopivia maisseja, joita hän oli kerännyt Pohjois-Dakotan mandan-heimolta. 

ETC-järjestö muistuttaa Yhdysvalloissa aikoinaan 1860–1920-luvuilla harjoitetusta hajautetusta siemenjalostuksesta. Viljelijöille lähetettiin miljoonia siemenpaketteja, joita kymmenettuhannet viljelijä-jalostajat saivat kasvattaa omissa kasvuolosuhteissaan ja vaihtaa tuotoksiaan vapaasti naapureiden kanssa. Ohjelma oli menestys. Jotain vastaavaa joukkoistusta voitaisiin kokeilla nytkin.