Rikkaruohohävite Roundup ja sille vastustuskykyiseksi muokattu geenimuunneltu maissi voivat aiheuttaa syöpää sekä elinvaurioita. Ranskalaistutkijat julkaisivat uuden hälyttävän tutkimuksen vertaisarvioidussa Food and Chemical Toxicology -tiedelehdessä syyskuun lopussa. Roundup osoittautui vaaralliseksi pieninäkin pitoisuuksina, joita on toistaiseksi pidetty turvallisina.

Tutkimuksessa rottien juomaveteen oli sekoitettu Roundupia tai eläinten ruoassa oli geenimuunneltua NK603-maissilajiketta. Osa rotista sai molempia. Kaikissa näissä ryhmissä rotat kuolivat merkittävästi nuorempina kuin normaaliruokaa saavat verrokkinsa.

Koetta jatkettiin kaksi vuotta, eli rottien keskimääräisen eliniän ajan. Koe on poikkeuksellisen pitkä, sillä markkinoilla olevat gm-kasvit on hyväksytty käyttöön 90 päivää kestävien eläinkokeiden perusteella. Monet ovat vaatineet kokeiden pidentämistä, sillä kolme kuukautta kestävät kokeet eivät välttämättä kerro totuutta kasvien turvallisuudesta.

" Tämä on perusteellisin koskaan julkaistu tutkimus Roundupin ja gm-ruokakasvien terveysvaikutuksista. Eläimille kehittyi harvinaisen runsaasti kasvaimia ja aikaisessa vaiheessa, varsinkin naarasrotille. Olen järkyttynyt näin voimakkaista kielteisistä terveysvaikutuksista" kommentoi Lontoon King's Collegen molekyylibiologi Michael Antoniou tutkimusta sen julkaisutilaisuudessa.

Rotilla oli yhteensä kahdesta kolmeen kertaan enemmän kasvaimia kuin verrokeilla. Myös monista muista terveysongelmista raportoitiin. Eläinten maksa vaurioitui vakavasti, ja niiden ruoansulatusjärjestelmässä oli häiriöitä.

Siirtogeenin vaikutukset epäselviä

Eläimille syötettiin kokeessa sekä torjunta-aineella käsiteltyä että käsittelemätöntä gm-maissia. Käsittelemättömän maissin haittavaikutukset liittyvät jollain tapaa siirtogeenin toimintaan. Tutkijat eivät tiedä selitystä, mutta he huomasivat, että gm-maississa on vähemmän syöpää estäviä fenolihappoja kuin tavallisessa maississa.

Oletus NK603-maissin turvallisuudesta on pohjannut Monsanton tekemään lyhytkestoiseen eläinkokeeseen, jonka aineisto on liikesalaisuus. Monsanton tutkimusraporttiin perehtyneet kriittiset tutkijat ovat huomauttaneet, että jo tämä lyhyt ruokintakoe antoi viitteitä siihen, että gm-maissi tuottaa elinvaurioita. Haittoja ilmeni NK603:n lisäksi muidenkin gm-maissilajikkeiden kohdalla.

Uusi tutkimus toteutettiin Gilles- Éric Séralinin johdolla ranskalaisessa Caenin yliopistossa yhteistyössä itsenäisen CRIIGEN-nimisen tutkimusjärjestön kanssa. Tutkimusta tukivat muun muassa ranskalaiset supermarketketjut, jotka olivat huolissaan elintarvikeskandaaleista.

EU-maissa ei saa viljellä NK603-maissia, mutta sitä voidaan tuoda tänne elintarvikkeeksi ja rehuksi.

Kuvia ja lisätietoja tutkimuksesta:

http://research.sustainablefoodtrust.org/

Sustainable Foods -säätiö auttaa tutkijoita tutkimuksen tiedottamisessa. Sivuilla on muun muassa tutkijoiden vastauksia heille esitettyyn kritiikkiin.

 

 

 

 

Kaikki